"Minkä puolen kulkioita,kun ei oo korvarenkaita?"

Kaukasuksella on äärimmäisen rikas kansanperinne jossa on myyttiä ja langenta, länsimaiselle ihmiselle tuntemattomia kaskuja ja tarinoita. Yksi pääsyy tuolle rikkaudelle on ehkä siinä ettei noilla Auleilla ole ollut kirjoitettua kieltä ennen kuin kahdenkymmenen vuosisadan kaksikymmen luvulta lähtien. Ennen kaikki kulkivat suullisen perimätiedon varassa. Kaikki tiedot johon kuului klassinen historia, musiikki ja kertomataide siirtyivät sukupolvelta toiselle muistojen varassa, luonnollisesti se jäi ilman kirjoitettua historia vajavaiseksi.

Georgia (Gruusia) poikkeaa tässä monesta sen naapuri kansoista sillä, että gruusiassa on vuosisatojen ajalta kirjoitettua tietoa, siellä on oppineita ja kouluja käyneitä jotka käyttävät kirjoitettua kieltä arabialaisin ja kyrillisin kirjaimin.

Adygesit ovat omaksuneet kirjoitetun tiedon suunnilleen siinä kaks'kymmen vuosisadan kaksi kymen luvun tienoilla. Chetseenit 1938,Tabasarnit, 192, Balkarit 1924

Kaukasuksen kansojen suulliset legendat ja muistelot ovat merkitty muistiin sen mukaan miten merkittävällä tavalla ne liittyvät noiden alueiden kansojen elämään ja ne ovat jaettu kolmeen pää kategoriaan:

Sota ja puolustus, missä on enimmäkseen tarinoita miesten teoista,jolloin nämä ovat puolustaneet omaa henkeään, sekä perheittensä turvallisuutta.

Toimeentuloasiat,jotka liittyvät toimeentuloon ja ravinnon hankintaan, sekä perheen sisäiset asiat ja uskonto.

Kaukasuksen miehet omistavat aseen jo varhaisessa iässä ja ovat harjaantuneita taistelijoita.

Verikosto on yleinen heimojen keskuudessa tuolla alueella, siitä on selvä näyte venäjän armeijan tunkeutuessa 90 luvun alkuvuosina Chetseniaan, kaukasialaiset kävivät katkeran vihan ja koston vallassa ylivoimaisen maahan tunkeutujaa kimppuun ja aiheuttivat sille mittavia tappioita. Kaukasian kansojen keskuudessa ovat rohkeus ja sankaruus erityisessä arvossa.

Tässä 90 luvun alkupuolella vierailin venäjän Viipurissa ja kysyin venäläis mieheltä, ketä hän uskoi torilla kauppaa tekevien tummatukkaisen olevan.

"Zigane", venäläinen sanoi yhtään empimättä.

"Me kutsutaan niitä 'natseiksi', mies vielä jatkoi. Tuo kuulosti kummalta että venäläinen kutsu kaukasialaisia mustalaisiksi ja natseiksi. Tuo kutsumanimi on yleinen ja käytetty ja jopa virallisella taholla kutsutaan joitakin kaukasialaisia valtioita 'zigane' valtioiksi.

Elena Marushjakova ja Vessel Popov;n mukaan keskisessä Kaukasiassa elää kirjava määrä kansoja ja ryhmiä jotka identisoivat itsensä erilaisilla nimillä, tarkoittaen noita jotka elävät sen sateenvarjon alla jota yleisesti kutsutaan venäjällä 'zigan',romani, mustalainen,

Tätä nimitystä ovat käyttäneen väestönlaskenta ja muut viranomaiset neuvostoliiton aikana, ja sitä aikaisemmin venäjän keisari hallinnon virkamiehet ja edelleen käyttävät venäjän liittovaltion virkailijat sekä uusien itsenäisten keski-aasialaisten valtioiden viranomaiset, vain harvoin mainitaan esim, Armenian romani, taikka Keski-Aasian romani, tällaiseen nimiteltyyn ei ole löydettävissä syytä Kaukasuksen ja Aasian historiasta. Venäjän tunkeutuminen Keski- Aasiaan ja eteläiselle Kaukasukselle tapahtui 18 toista vuosisadalla, vain Bukharan ja Kihivan Emirante säilyttivät vähäsen autonomiansa venäjän suojeluksessa, sen vuoksi sellainen nimittely kun 'zigane',ei näytä rajoittuvan venäjän liittovaltion alueille, vaan ulottui Keski - Aasiaan ja eteläiselle Kaukasukselle asti, missä venäjän kieli jatkaa elämistään ja toimiin rajoittamattomana yhteisenä kommunikaatiollisena keinona kansojen välillä. Tämä määrite 'zigane' on venäjänkielisten määrite näkökulmasta kaikkiin romaneihin, taikka siltä näyttäviin. Se ei esiinny moderneissa geo poliittisissa keskusteluissa, kuten alueellisissa historiallisissa keskusteluissa.

Balyuj heimosta,sen yhteisöstä kertoi ensimmäisen kerran venäläinen tutkija Alexander Vikins, joka toimi virkamiehenä Turkestanin kenraalikuvernöörin toimistossa, josta lähetti Bayij edustajan 1879 Moskovassa pidettyyn antropologiseen näyttelyyn.

Balyujt elivät Taskentin Ferganassa ja hankkivat elantonsa esiintymällä kesyttämisessä karhujen ja apinoiden kanssa kaduilla ja toreilla, Balyuj,n naiset kävelivät kerjäämässä ja myivät rohtoja, jotka olivat valmistettu kovakuoriaisista ja kukista. Bayuj,t kertoivat tutkijoille tulleensa Afganistanin kautta Intiasta ja jatkaneet emigroitua siirtymistään 1870 asti. Balyujt erottuivat näkyvästi muista alueelle Afganistanin kautta tulleista siirtolaisista. Balyujt puhuivat kieltä jota Alexander Vilkins kuvasi monella esimerkillä viittaavan Punjapin indo aranlaiseen kieliryhmään, löytämättä yhtään viittausta iranilaiseen Pastho kieliryhmään. Tämän kuvauksen jälkeen 1800 luvun loppuun asti Alexander Vilkinsin kirjoituksissa on vain satunaisia mainintoja Balyujsta. Pian tämän jälkeen Balyujt katosivat täydellisesti.

Venäläinen Gabbasov mainitsi että Samarkanissa elävät 150 perhettä joita kutsutaan 'pocarochiksi ovat suoraan Balyuijn jälkeläisiä, nämä valmistavat jalokiviä ja näiden murre poikkeaa muista alueella asuvista romanien puhetavasta. Saattoi myös olla että Balyujit katosivat sulattamalla muihin väestöihin taikka muuttivat Afganistaniin tai Iraniin.

Paryan romani ryhmä(heimo) löydettiin 1950 ja tuli kuvailtua yksityiskohtaisesti akateemikko losif Orannskyn toimesta vuosien 1950-1956-1963 aikana.

Paryat viettivät paikallaan pysyvää elämää maaseudulla, Takistanin Hissain laaksossa, nämä elivät maaseudun taloista ja viljelivät pieniä vuokra maitaan, joista saivat toimeentulon. Paryanien omien kertomusten mukaan heidän esi vanhempansa olivat lähteneet Intiasta ja tulleet Afganistanin kautta 18 vuosisadan lopulla Takistaniin, missä paikalliset asukkaat olivat heitä pitäneet afgaaneina, uskomus joka on vieläkin laajalti käytössä alueen perus asukkaiden keskuudessa, ja koskeen niin Hinduntosin Lyulija, Chinagareja,Changareja.

Agha yhteisö on myös määritelty kashgariksi. Näistä kulkee legenda, jonka mukaan persialaisen nimeltään Agha hakivat vaimonsa romaneista. Yhdeksäntoista vuosisadan lopulla paljastuneiden Agha yhteisön muistojen mukaan heidän esi vanhempansa asettuivat Fergana laaksoon 1800 luvun alkupuolella tullen kiinalaisen Xinhiahg kokan kaani valloittajan mukana joka lupasi Aghaieng asettua lähelle Asakanin kaupunkia, alueelle missä kasvoi runsaasti pajuja ja poppeleita, sitä tarve ainetta jota Aghainet tarvitsivat korien ja punosten valmistamiseen.

Nykyisin Aghat asuttavat pääosin useissa kylissä Uzpektanin alueella.

Yksi toinen keskinäinen romaniyhteisö joka tunnetaan useista nimistä on Tavoktarosh, taikka Sargntaroshit,taikka Kosatarish,ryhmän heimon nimi viitaa siihen työhön mitä sen jäsenet tekevät, nämä valmistavat keittiötarvikkeita ja kalusteita puusta, menneisyydessä tämä heimo vietti kuljeksivaan puoli paimentolaista elämää, mutta nykyisin elävät talvisaikaan kylissä ja lämpimät kaudet jokien varsilla teltoissa alueilla missä on runsaasti saatavilla heidän elinkeinonsa tarvittavaa puutavaraa. Perusväestö piti näitä Keski- Aasian romaneina vaikka nämä eivät aina erottuneet mitenkään muusta väestöstä. Nykyisin satgntaroshit elävät Takistanissa ja Usbtanissa yksittäisien perheiden muuttaessa ulkomaille. similique sunt in culpa qui officia deserunt mollitia animi id est laborum et dolorum fuga et harum quidem rerum.

copyright harry