Tarinat ja jorinat
DAVAI ,DAVAI
by Harry tobin
Minua vaivaa painajainen,
se on nainen.
En minä sitä nähnyt ole.
Se helistää iltasin ja puhuu venättä,
se soittaa päivisin ja puhuu venättä.
Sanoo olevansa leski ja kolmekymmentä kahdeksan.
Sovittiin treffit ja minä seisoin kadulla,
kaksikymmentä minuuttia.
Se helisti ja sanoi seisoneensa kadulla
kaksikymmentä minuuttia,
kadun toisessa päässä kolmekilometriä etäämpänä.
Suljin helistimen ja menin kotiin.
Se helisti taas ja sanoi seisovansa kaupan edessä.
Minä sanoin: en tunne sitä kauppaa ja panin virran pois helistimestä.
Panin aamulla virran helistimeen ja se oli siellä,
tulleita puheluja ' of plenty'.
Se päivä oli hiljaista.
Koko viikon helisty kaksi kertaa,
huono linja, en kuule, huono linja, sanoin ja panin helistimen kiinni.
Sitten tuli viikoista toinen,
panin helistimen päälle ja se oli siellä,
sanoi, että olis aika tavata.
- Mihin menisit? Minä kysyin.
- No, Davai, Davai, mennään sinne Port Arturin ykkös baariin, kell 12
-Davai, Davai, kell yks, sanoin.
Davai, Davai, kel yks. Minä tulen jalk' rattaal.
Menin kello hyvissä ajoin kattoon, enkä tiennyt mitä odottaa.
Ostin lasin rommia ja tähystin kaikkia kuin tullimies.
Ostin toisen lasin ja tähystin vielä tarkempaan.
Tuo se ei ole, tuo katsoo alas jalkojaan.
Tuolla on liian kova kiire ohittaa.
Tuo on tullut pienine lapsineen.
Täytyy käydä ulkona.
Mutta siinä, ovensuussa,
siinä seisoo joku.
Punainen takki, niihän se sanoi.
On mentävä huomaamatta ohi.
On oltava kaukana.
" Tekö saatana frisk mies olette",
Minä muistan tuon"te" jota käyttivät, armeijassa ali ja esiupseerit, alokkaista puhutellessa, hiukan koomiselta se kuulostaa, kun teitittelyyn pitäisi liittyä kunnioitus teitittelyä kohtaan, sen ovat kuitenkin armeijan miehet ja kauppalaivojen päällystöt, joissakin laivoissa, ei kaikissa, menneinä vuosina - ainakin raumalaisissa aluksissa -kääntäneet päälaelleen.
Johtuiko tuo nuorien jungmannien ja matruusien teitittely komentajaetäisyydestä, arvokkuudesta ja sen säilyttämisettä. Olkoon mistä hyvänänsä, mutta näin vuosikymmenien jälkeen se tuntuu aika koomiselta.
Muistan kun se täysin hyödytön ja ammattitaidoton, pilliklubia polttanut kapteeni, kävi joskus ruorihytissä seisoskelemassa, toisessa jalassaan aamutohveli ja toisessa kumisaapas, ja oli enemmän kiinnostunut tiedustelemaan kotitilansa lehmien synnytysajoista, kuin merestä, jota hän selvästi pelkäsi, ja josta hän ei näyttänyt tietäneen mitään - muisti kuitenkin esiintyä komentajana, joka ei unohtanut teititellä renkejään tuolla laivalla, ja sitä samaan upseeriarvon pätkää piti yllä muutkin lammasnahkoihin pukeutuneet kansipäälliköt laivalla, joka surkeasti olisi tuon omatekoisen arvovallan tilalle kaivannut yhden joitakin ulkomaan kieltä osaavan johtomiehen.
HATTU LENSI MEREEN
by Harry Tobin
Augusta tuli Hulliin, 1963
Oli tullut kaukaa,
matkannut talvesta talveen,
låpi jäisien vesien ja viimojen,
Igarga joelta, kaaoksen kotoa
Se oli pahasti kyljellään,
lautalastin ja veden painamana.
Sillä oli laaja ahterimessi ja
siinä kivilaatta lattia.
Miehet karkeat; meren ja maankamaran,
jätkät, kangas hatuissaan.
Puosun hattu lensi tuulenpuuska viskaamana,
peräpartaan yli mereen.
Hattu saatana! Lensi mereen!
Ei voi alkaa työhön, hattu saatana,
lensi mereen.
Tää päivä mennä joutaa,
Munkki baariin.
Väkevä hullu, paksu äijä,
tuli vierailulle, mellasti ja huusi aaveita,
uhkasi heittää laivansa meidän päälle.
Harry Tobin